sunnuntai 30. elokuuta 2015

Orientaatiota ja viikonloppua

Heipä hei! Parin viime päivän ajan on ollut melko kiireistä ja paljon kaikkea uutta. Perjantaiaamuna meillä alkoi orientaatio ja saimme nivaskan erilaisia papereita täytettäväksi esimerkiksi opiskelijahintaista metrokorttia varten, kurssivalintoihin ja yliopiston kuntosalin käyttöä liittyen. Kuulimme monta esitystä liittyen yliopistoon ja täällä opiskeluun. Teimme kierroksen kampuksella ja tutustuimme lähialueeseen.

Kuvia kampukselta
  
Iltapäivällä lähdimme pienellä porukalla käymään ensin läheisen Lok Fu Plazan ostoskeskuksen alueella. Kävimme siellä ostamassa hieman aamupalatarvikkeita. Piipahdimme myös kauppahallilta vaikuttavassa rakennuksessa, jossa oli myytävänä kaikenlaista ruokaa ja jopa sammakoita :D Jatkoimme matkaa thaimaalaiseen ravintolaan. Ruoka siellä oli tosi hyvää!

Kauppahallista



 
 Sammakko poikineen...

Thai-ruokaa. Päällimmäisenä langalta näyttävä pöperö maistui aivan hattaralta :D ei mitään hajua mitä se oikeasti oli!

Muuten ruokailu täällä on sujunut enimmäkseen yliopiston ruokaloissa. Hintataso ostamieni annosten kohdalla on ollu 2,3eurosta 3,5 euroon. Ruokaloiden henkilökunta ei juurikaan puhu englantia ja osa ruokalistoista on vain kiinaksi, joten välillä on ollut täysi yllätys mitä onkaan tullut tilattua. Alla olevissa kuvissa näkyvän kuitin saa aina tilauksen jälkeen maksettaessa. Kuitin kanssa mennään seuraavalle linjastolle, josta ruoka-annos haetaan kuittia vastaan. Tähän mennessä ruoka on ollut hyvää.


Kuitti tilastusta lounaasta.

Possua sipulilla ja sellerillä (vasen) sekä härkää kanamunatomaattikastikkeella (oikea).

 
Riisinuudelikeittoa ja kanaa. Oli tosi hyvää, mutta erittäin tulista!!

Perjantai-iltana yritimme päästä asuntolan kattoterassille katselemaan näkymiä, mutta se oli valitettavasti kiinni syyskuun puoliväliin asti. Tyydyimme ottamaan kuvia 19. kerroksen ikkunoiden läpi paremman puutteessa :)

 
Näkymä asuntolan 19. kerroksesta

Lauantaina meillä oli vapaapäivä ja lähdimme muutaman vaihtarin kanssa käymään Hong Kong islandilla. Aluksi suuntasimme Causeway Baylle ja kävimme paikallisella Time Squarella. Kokeilimme paikallista ratikkaa, menimme takaisin Kowloonin alueelle laivalla ja vielä lopuksi metrolla takaisin Lok Fun metropysäkille, josta on noin 10min kävelymatka yliopistolle. Näimme päivän aikana paljon ja olimmehan me tietty kiertelemässä kaupunkia yli 7h ajan. Alla kuvia kaupunkikierrokselta.



Paikallinen ratikka eli tram.


Tuttu kuosi osui silmään Causeway Bayn alueella :)


Dumplingkeittoa lounaaksi


Kathie (Saksa), Anna (Suomi), minä, Maria (Suomi), Alex (Englanti) ja Laura (Saksa)




Illalla osa suuntasi vielä baariin, mutta olin itse niin väsynyt, että jäin kampukselle ja yritin saada nukutuksi, koska aikaero rasittaa yhä. Jospa unirytmi palautuisi normaaliksi, kun luennot ja arki koittavat ensi viikolla :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On kyllä hyvin paljon samanlainen kuin Shanghai, mutta vain pienemmässä mittakaavassa :)

      Poista
  2. Ei vitsit ku huippua! Kiva kun mainitsit blogista, niin saa seurata sun seikkailuja :D Pidä huolta itestäs ja ollaan yhteyksissä! Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku lukee näitä mun höpinöitä :D Samat sanat ja ollaan kuulolla!

      Poista