tiistai 22. joulukuuta 2015

Bye bye exchange studies, hello travelling!

Hei ja tällä hetkellä päivittelen blogia Ho Chi Minh Cityssä Vietnamissa. Erittäin kiireinen ja tunteikas viikko takana ja paljon tuli tehtyä ja maatakin vaihdettua. Alla katsaus viime viikon tapahtumiin.
Perheeni saapui Hong Kongiin keskiviikkona 16.12 ja menin heitä vastaan lentokentälle. Olin tehnyt meille pari vaihtoehtoista suunnitelmaa illan varalle, mutta he olivat sen verran poikki matkustamisen jäljiltä, että syömisen jälkeen jätin heidät hotellille nukkumaan ja menin metrolla takaisin kampukselle.
Näkymät perheeni hotellihuoneen ikkunasta 21. kerroksesta

Tein torstaille suunnitelman, johon kuului kampuksen läpikävely, Mong Kok (mm. Ladies' Market ja ruokakatu Dundas Streetillä), Tsim Sha Tsui (shoppailua Harbour Cityssa ja TST:n rantabulevardilla kävely+lautalla HK Islandille) ja Centralin kautta Victoria Peakille katsomaan auringonlaskua. Ehdimme tehdä nämä kaikki päivän aikana, mutta aika väsyneitä olimme päivän jälkeen. Lämpötilat laskivat juuri tälle viikolle noin +15 asteeseen ja Hong Kongiin tuli pariksi päiväksi monsuunituulivaroitus eli kylmää oli! Peakilla olisi saanut olla melkein hanskat kädessä, koska oli niin viileää ja tuulista.




Perhe Peakilla ja minä kameran toisella puolen

Peakilla on lähes aina ruuhkaa ja kuvat näyttävät useimmiten tältä, jos ei ole superhyvä  ajoitus



Auringonlaskua Victoria Peakilta toiseen suuntaan

Torstaiaamuna lähdimme siskoni kanssa Disneylandiin ja vanhemmat menivät katsomaan Big Buddhaa, koska kokivat sen enemmän omaksi jutukseen. Disneyland oli hieno kokemus ja tuli viimein toteutettua tämä pitkäaikainen haave, kun aina lapsena halusin sinne. Hong Kongin Disneyland on melko pieni, pienempi kuin Ranskan Disneyland ja Shanghaihin lähiaikoina avautuva Disneyland on kooltaan neljä kertaa suurempi kuin Hong Kongin versio. Mulle HK:n Disneyland riitti hyvin. Voin kuitenkin todeta, että jos ei ole mikään Disneyn hahmojen fani, niin pelkkänä huvipuistona Disneyland ei ollut kovin kummoinen. Ehkä yksi vuoristorata oli hurja.

Disneylandin metrolinja oli teemaansa sopiva




Aku, Ines ja Iines





Alue oli itsessään hieno ja sekä Disneyn leffoista tuttujen laulujen kuuleminen ja hahmojen kuin myös hahmoparaatin näkeminen olivat kivoja kokemuksia. Puisto oli mielestäni kyllä ylihinnoiteltu, kun pääsyliput olivat 65€ ja lounashodari 7€, mutta mitäpä muutakaan tällaiselta huvipuistolta voi odottaa. Vietimme alueella noin kuusi tuntia ja se riitti meille hyvin. Avautui ehkä sekin, miksi omat vanhempamme eivät halunneet viedä mua ja siskoani Disneylandiin, kun olimme kohdeyleisön ikäisiä, vaikka tulikin reissattua näiden huvipuistojen lähialueilla muuten. Tuskastuneen näköisiä vanhempia oli alueella vaikka millä mitalla. Kun lähdimme keskustaa kohti klo 17 jälkeen, niin alueella alkoi olla niin paljon porukkaa, että hyvä, kun mahtui liikkumaan.















Lauantaina päivällä kävin viemässä toisen matkalaukkuni Mélanien luo säilytykseen Vietnamin ja Kambodzan matkan ajaksi. Klo 17-19 oli vielä vika tentti ja sitten kiireellä pakkaamaan loput kamat kasaan ja kohti viimeistä vaihtari-iltaa. Melkein kaikki yhä Hong Kongissa olevat HKBU:n vaihtarit kokoontuivat Red rooftop baariin. Oli tosi kiva nähdä ja viettää aikaa kavereiden kanssa vielä vikan kerran. Kävimme toki myös LKF:ssa ja olimme lopulta Deja Vu -klubilla loppuajan. Meni vähän myöhään, kun pääsin nukkumaan aamukuudelta :D

Neljän tunnin unien jälkeen oli aika herätä, pakata vikat tavarat ja siivota oma puoli huoneesta. Itkuksihan se lopulta meni, kun piti sanoa heipat kavereille. Huonekaverini Janne sanoikin, ettei ole koskaan ennen herännyt niin surullisena ja itkenyt pitkin aamua. Sain Jannelta vielä läksiäislahjan ja totesimme, että täytyy nähdä esim ensi kesänä. Eihän Saksa ole niin kaukana :)

Klo 12 jälkeen perheeni saapui kampukselle ja oli aika jättää hyvästit HKBU:lle. Menimme lentokenttäbussilla lentokentälle ja klo 16 jälkeen lähdimme kohti Ho Chi Minh Cityä. Täällä sitä ollaan vielä hetki ja joulua menemme viettämään Vung Taun rantakohteeseen. Sieltä palaamme takaisin Ho Chi Minhiin ja jatkamme lentäen Kambodzaan. Tällä hetkellä tuntuu kuin olisi vaan jollain reissulla Hong Kongista eikä oikein kunnolla vielä tajua, että vaihtoaika on ohi ja paluu Suomeen luvassa noin parin viikon päästä. Ehkä näitä muutoksia ehtii sulatella seuraavien viikkojen aikana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti