tiistai 20. lokakuuta 2015

Arjen sujuvuus ja sopeutuminen Hong Kongiin

Multa on kyselty miten olen viihtynyt Hong Kongissa, olenko sopeutunut tänne ja olenko kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia. Tähän mennessä olen viihtynyt tosi hyvin ja olen ollut erittäin tyytyväinen, että tuli haettua ja päästyä tänne vaihtoon. Omasta mielestäni en ole sen kummemmin kokenut kulttuurishokkia täällä. Siihen vaikuttaa tietenkin se, että olin käynyt Manner-Kiinan puolella kolme kertaa ennen vaihtoon lähtöä ja osasin sen perusteella aavistella, mitä Hong Kongissa olisi vastassa.  Olin käynyt Shanghaissa, Hangzhoussa ja Pekingissä, jotka ovat kaikki myös miljoonakaupunkeja Hong Kongin tapaan. Shanghaita pidetään Kiinan länsimaisimpana kaupunkina ja monet sanovatkin, että Hong Kong on kuin Shanghai pienoiskoossa. Shanghaissa on asukkaita noin 23-24 miljoonaa (riippuu mistä lähteestä lukee) ja Hong Kongissa reilu 7 miljoonaa. Totta kai on sellaisia juttuja, jotka ärsyttävät ja jotka tehdään Suomessa paljon loogisemmin ja sujuvammin, mutta siitähän tässä vaihdossa on kyse, että lähdetään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja katsomaan miten arki rullaa toisella puolella maailmaa.

Koruja tinkaamassa Shanghaissa maaliskuussa 2011. Oranssissa muovipussissa oli kai vielä tilaa uusille ostoksille...


Kynsiä laitattamassa Shanghaissa 2011. Halpaa puuhaa, muistaakseni kynsien lakkaus kukkakuvioinnilla oli noin 2€.

Alkuun mua ärsytti, kun kaikessa ruokakaupassa käymisestä metromatkoihin kestää aina kauhean kauan aikaa. Siihen on vaan tottunut vähitellen. Aloin ajatella asiaa niin, että eihän mulla ole oikeasti kiire mihinkään ja ihmisiä on tällaisessa miljoonakaupungissa aina paljon liikkeellä, joten jonottamiseen ja hitauteen on totuttava. Vertailun vuoksi voin kertoa, että Hong Kong on pienempi pinta-alaltaan kuin sekä kotikaupunkini Kokkola että Jyväskylä, jossa opiskelen. Kuvitelkaa lähes 1,5 kertaa koko Suomen väkiluku asumaan näin pienelle alueelle. Siitä tämän väenpaljous ja tungos johtuvat!

Ruuan korkeaa hintatasoa voidaan myös perustella pinta-alan vähyydellä. Täällä ei ole juurikaan tilaa kasvattaa karjaa, viljaa, hedelmiä tai ylipäänsä oikein kovin paljon mitään ja maapinta-ala on kallista. Ruokien hintoja nostaa se, että monet tuotteet tuodaan muulta. Kananmunat ovat usein Manner-Kiinasta tai Thaimaasta, sianliha Vietnamista, hedelmät Etelä-Amerikan maista, Yhdysvalloista tai Uudesta-Seelannista. Ruokaostoksiin mulla menee varmaan kaksi tai kolme kertaa enemmän rahaa kuin Suomessa. Halvemmalla pääsisi, jos söisi kuin paikalliset eli riisiä kolme kertaa päivässä, mutta kerran päivässä riittää mulle.

Riisiä irtomyynnissä (Macaossa tosin)

Ainoa lehmä, jonka olen Hong Kongissa nähnyt. Tämä yksilö oli viihdyttämässä turisteja Big Buddhan alueella.

Ajankäyttöä on myös välillä hankalaa hallita, kun ei tiedä kauanko esimerkiksi johonkin välimatkaan tulisi varata aikaa. Olen vain todennut, että parempi varata liikaa aikaa, kun ei koskaan tiedä mitä yllätyksiä sattuu matkan varrella. Näin kävi myös eilen pyykkiä pestessä. Pesin kaksi koneellista ja toisen kanssa sujui hyvin ja siinä kesti 30-40min kuten yleensä. Toinen kone ei sitten auennutkaan ja lähemmän tarkastelun perusteella vedet olivat vielä koneessa ja pyykkikone alkoi vilkuttaa punaista valoa sekä erroria. Sitten piti keksiä keneltä kysyä apua, jotta saisin vaatteeni pois pyykkikoneesta. Ensin menin kysymään ala-aulan vartijoilta, jos he osaisivat auttaa. He eivät puhu englantia, joten piti odottaa, että paikalle saapuu joku paikallinen opiskelija, joka voisi tulkata. Lopulta vartijat käskivät seuraavan talon ekaan kerrokseen kysymään neuvoa. Sieltä he ohjasivat takaisin vartijoiden luo. Eli kukaan ei ilmeisesti tiennyt kenen toimenkuvaan pyykkituvan asiat kuuluvat.

Kävin välillä laittamassa ekan koneen pyykit kuivumaan ja sitten takaisin pyykkitupaan tarkastamaan jumiutuneen pyykkikoneen tilanteen. Huoneessa oli siivoja, jolta yritin käsieleillä pyytää apua, mutta häntä ei minun ongelmani kiinnostanut. Sitten olin matkalla taas alakerran vartijoiden luo, mutta törmäsin portaissa talonmieheen (ainakin vaatetuksen perusteella). Hän osasi puhua muutaman sanan englantia ja tuli pelastamaan mut pulasta. Syytä jumiutumiseen en kuullut, mutta taitaa olla yleinen vaiva, kun pyykkituvan 20 koneesta seitsemässä oli lappu "out of order". Pistin pyykit seuraavaan koneeseen, koska ne olivat siis vielä likaisia. Tähän rumbaan meni aikaan lähes 3h suunnitellun 40 minuutin sijaan. Onneksi oli vapaa-aamu eikä periaatteessa muuta tekemistä.

Pyykkikoneen kohtalo...

Eka Koneen hissi bongattu tänään Hong Kongissa

Elämänohjeita ostoskeskuksen seinässä


Mun alkuviikko on lähinnä mennyt lepäillessä, kun nyt kurkkukipu ja flunssa iskivät kunnolla päälle sunnuntai-iltana. Strepsilsejä löytyi lähimarketista, joten niitä olen syönyt, juonut teetä ja koittanut lepäillä. Huomenna pitäisi olla matkustuskunnossa, koska lähdemme loppuviikoksi Taipeihin Taiwaniin huonekaverini Jannen ja suomalaisen Emilian kanssa. Huomenna on taas joku kansallinen vapaapäivä, joten jää vaan torstain kaksi luentoa välistä enkä ole ollut niiltä vielä aiemmin pois, joten alles gut! Päivittelen reissutunnelmia ja kuulumisia blogiin sitten ensi viikon puolella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti