maanantai 12. lokakuuta 2015

Syksy saapui Hong Kongiin

 ...ainakin väliaikaisesti. Perjantaina oli vielä +32 astetta ja aurinkoista ja oltiin aamupäivällä suomalaisen Annan kanssa Kowloon Tsai Parkin uima-altaalla pari tuntia. Sitten lauantaina oli ensimmäistä kertaa lähes kylmä olo, kun oli vain +21 astetta, tihkusadetta ja tuulista. +21 astetta voi suomalaisesta kuulostaa lämpimältä, mutta merituulesta johtuen todellinen lämpötila oli jotain +15 asteen luokkaa ja tihkusade kosteuksineen siihen päälle... Oli pakko kaivaa neuletta vaatekaapin kätköistä. Ostin myös lauantaina pipon Hollisterista, mutta se saa ainakin toivottavasti jäädä odottelemaan tammikuista Suomea. Lauantaista lähtien lämpötila on pysytellyt tuossa parinkympin kieppeillä ja öisin on ollut vielä viileämpää. Emme ole käyttäneet ilmastointia, kun huoneessa on ollut muutenkin aika sopiva lämpötila. Toivottavasti kesä ei nyt täysin vielä loppunut. Ainakin säätiedotus lupaa loppuviikolle +29 astetta. Saa nähdä miten käy! 
 
Tähän asti olen nukkunut pelkällä pussilakanalla ilman täkkiä, koska on ollut niin kuuma ilmastoinnista huolimatta. Viime yönä piti kaivaa Ikean täkki laatikosta, kun tuli melkein kylmä!Orastava kurkkukipu on myös kutitellut kurkkua kolme päivää, mutta ei ole vielä täysillä tullut päälle. Toivottavasti menisi pian pois enkä saisi samaa flunssaa, jonka lähes jokainen vaihtari on käynyt läpi :( monet ovat vilustuneet, koska ovat pitäneet ilmastointia liian tehokkaalla asennolla.
 
 
 
Loppuviikosta oli paljon kivaa ohjelmaa. Torstai-iltana oli ruotsalaisen kauppakamarin järjestämä After work -tapahtuma pohjoismaisille opiskelijoille Sheung Wanin alueella Three Monkeys -nimisessä baarissa. Ennen baaria suuntasimme syömään suomalaisten Annan, Emilian ja Roopen kanssa. Me kaikki opiskelemme samassa yliopistossa eli HKBU:ssa. Kävimme yhdessä italialaiskiinalaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, mutta oli outoa, kun siellä ei voinut tilata vettä juotavaksi :D Kokislinjalla mentiin. Three Monkeysin löytäminen osoittautui oletettua hankalammaksi. Suurin haaste oli se, kun Annan puhelimen navigaattori näytti mitä sattui, koska sijainti ei ollut päällä. No sattuuhan sitä! :D Näimme ainakin uusia paikkoja, kun käppäilimme ympäri Sheung Wania. Näimme myös suomalaisen Jaakko Eino Kalevin keikkaa koskevan julisteen ja mietimme pitäisikö mennä kyseisen herran konserttiin, joka olisi huomenna tiistaina Hong Kongissa. Liput olivat sen verran hintavat, että jää kyllä tällä kertaa väliin. Muuten olisimme kyllä menneet.
 
Katutaidetta Sheung Wanissa
 
  
Lopulta löysimme oikean paikan ja oli hauskaa tavata suomalaisia ja ruotsalaisia vaihtareita. After work oli alkanut klo 19 ja saavuimme syömisen ja harhailun jälkeen tapahtumaan puoli kymmenen aikoihin. Osa porukasta oli jo lähtenyt, mutta oli baari oli silti vielä melko täynnä. Osa porukasta lähti jatkamaan iltaa LKF:iin, jossa oli Ladies' night, mutta me lähdimme takaisin yliopistolle metrolla, koska myös seuraavana päivänä oli luvassa bileet. Välillä pitää koittaa nukkuakin :)
 
 
Perjantaina oli The Great Gatsby -elokuvaan pohjautuvat vaihtaribileet Panorama by Rhombus hotellilla Tsim Sha Tsuissa. Meillä ei ollut mitään 1920-luvun teemaan sopivia kuteita, joten lähdimme shoppailemaan Sham Shui Pon alueelle Emilian kanssa perjantaina iltapäivällä. Sham Shui Pon sanotaan olevat Hong Kongin köyhintä ja samalla myös halvinta aluetta.  Alueella oli paljon pikkuisia kiinalaisia kauppoja, mutta myös Dragon Mall -ostoskeskus, jossa oli kiinalaisten pikkukauppojen lisäksi myös kansainvälisiä ruokaketjuja kuten KFC ja McDonald's. Kahden tunnin shoppailun jälkeen sain noin 16€:n hintaan mekon, korut, hiuskoristeen ja laukun. Olin ylpeä, kun osasin ostaa mun ja Emilia korut kantoniksi, koska myyjät eivät osanneet englantia. Kysyin hintaa, ymmärsin, että korut maksoivat 20HKD/kpl. Sanoin ostavani kaksi kappaletta ja homma oli hoidossa :) Mekko piti taas ostaa riskillä, kun yleensä kiinalaisissa pikkukaupoissa ei saa sovittaa mitään. Mekko maksoi noin 11 euroa, ettei nyt kovin suuri menetys olisi ollut, jos ei se olisi sopinut. Istuvuus ei ollut täysi kymppi ja äidin ompelukoneelle olisi ollut käyttöä, mutta se on nyt vähän kaukana, joten ompelin pari tikkiä käsin kainaloon ja sillä sai jo ihmeitä aikaan :)
Emilia tuli laittautumaan meidän huoneeseen ja tein meille molemmille kiharaiset sivunutturat. Lopputulos näytti tältä:
 
Ready to party!
 
 Bileet järjestettiin rakennuksen 40:ssä kerroksessa ja näkymät olivat upeat! Kuvat näköalasta ovat hieman suttuisia, kun ne on räpsitty puhelimella. Oli tosi hauskaa ja myöhään meni, mutta eipä ollut lauantaina mitään suunnitelmia, kun tapaaminen ranskalaisen Mélanien kanssa siirtyi viikolla eteenpäin, joten ei haitannut. Lauantaina kokkailtiin Emilian kanssa lounaaksi Ikean pakastelihapullia ja pussikermakastiketta pastan ja keitettyjen porkkanoiden kera. Porkkanat olivat jäätyneet meidän jääkaapissa yhdeksi isoksi jäämöykyksi. Kyllä ne keittämällä sai onneksi kypsiksi. Meidän huoneen jääkaappi on liian kylmä, vaikka se onkin alimmalla teholla eli niin lämpimällä kuin sen saa. Toisaalta on parempi, että jääkaappi on liian kylmä kuin että se olisi koko ajan lämmin eikä ruoka säilyisi siellä laisinkaan.
 
 
 
 Jääkaapissa jäätyneet porkkanat
 

Lounasta
 
Sunnuntaina ohjelmassa oli maanantain kantonin välikokeeseen lukemista ja paikallisen buddyni tapaaminen barbequen merkeissä. Heinäkuussa HKBU:sta lähetettiin sähköpostia ja kysyttiin haluaako osallistua buddyohjelmaan, jonka kautta jokainen vaihtari saa halutessaan kaksi paikallista buddya, jotka toimivat tutoreina vaihtareille. Osallistuin buddyohjelmaan ja mun buddyt olivat paikallinen tyttö Agnes, joka opiskelee englantia sekä paikallinen poika, josta en ole parin sähköpostiviestin jälkeen kuullut mitään. En ole myöskään tavannut häntä Hong Kongissa ollessani. Agnesin kanssa olin kerran aiemmin lounaalla ja nyt menimme porukalla syömään barbequeta. Yhdellä paikallisella buddyopiskelijalla on kolme tai neljä vaihtaria omassa ryhmässään. Mun ryhmästä paikalle oli saapunut vain mannerkiinalainen tyttö. Välihuomautuksena mannerkiinalaiset opiskelijat lasketaan myös vaihtareiksi, mikäli he opiskelevat HKBU:ssa vaihtojärjestelmän kautta. Hassua sinänsä, kun kyseessä on sama maa. Vähän niin kuin suomalainen lähtisi vaihto-opiskelijaksi Ahvenanmaalle.
 
Agnes on tosi mukava ja avulias. Hänelle voi aina laittaa viestiä whatsappin kautta ja kysyä neuvoa, kun siltä tuntuu. Useimmiten on tullut kysyttyä vain hyviin shoppailu- ja ruokapaikkoihin liittyviä kysymyksiä. Kaikki buddyopiskelijat eivät ole hoitaneet tehtäväänsä ollenkaan eivätkä ole nähneet vaihtareitaan laisinkaan. Näin on esimerkiksi mun huonekaverin Jannen kohdalla. Harmi sinänsä. Musta tuntuu, että nämä paikalliset opiskelijat saavat opintopisteitä buddyopiskelijatoiminnasta ja osa osallistuu buddytoimintaan vain opintopisteiden perässä eivätkä hoida tehtäväänsä ollenkaan. On vähän tuurista kiinni millainen buddy(t) sattuu kohdalle. Tiedän muutaman buddyn, jotka hoitavat tehtäviään tosi hyvin ja lähtevät mielellään oppaiksi ja näyttämään hienoja paikkoja ympäri kaupunkia. Arpapeliä siis millainen buddy sattuu kohdalle. Olen ollut tyytyväinen mun buddyyn, mutta ei olla vain nähty kovin usein, koska hän ei asu kampuksella vaan aivan toisella puolella Hong Kongia. 
 
Agnes ja minä
 
Sunnuntaina tapasimme Agnesin kanssa Mei Foon metroaseman C1-uloskäynnin luona klo 18.30. Paikalle tuli muitakin buddyja vaihtareidensa kanssa ja meitä oli lopulta 12 hengen porukka kasassa. Menimme syömään barbequeta. Mielestäni paikka oli vähän kallis (maksoi 18€/hlö), mutta sai syödä niin paljon kuin halusi. Ruokaa oli tarjolla vihanneksista dumplingseihin ja kaloista nakkeihin. Grillattavat ruuat laitettiin tikun päähän ja odotettiin kypsymistä liekin päällä :D Ihan kuin olisi ollut jossain leirillä! Maha tuli täyteen ja oli hauskaa. Juttelin paljon erään Agnesin luokkakaverin kanssa, joka oli ollut vaihtarina Joensuussa viime vuonna. Hän kyseli paljon Suomesta ja kysyi voisinko tehdä hänelle pullaa joskus :D Lupasin tehdä, jos vain hiivaa löytyy jostain. Tähän mennessä en ole nähnyt sitä perusruokakaupoissa. Hänkään ei asunut kampuksella, koska sanoi arvostavansa nukkumista eikä kampuksella saa öisen metelin vuoksi nukuttua, joten on helpompi asua jossain muualla. Suunnattiin takaisin kampukselle klo 22.30 aikaan. Vaatteet ja hiukset haisivat aivan savulta grillailun jälkeen, mutta täytyy pestä vaatteet tässä lähipäivinä, kun ei ole mahdollista saada hajua pois tuulettamalla, koska paikkaa tuulettamiselle ei ole!
 
:


 
 

 
Loppuun vielä asiaa kampuksen alakerran kanttiinissa, jossa on tullut syötyä usein. Kyseinen pulju meni kiinni neljäksi päiväksi viime viikolla, koska erään opiskelijan jääteestä löytyi torakka ja muutenkin paikan hygeniatasossa oli pahoja puutteita. Paikallinen Valvira sulki ravintolan ja antoi sille sakkoja, teki hyönteismyrkytykset, desinfionnit ja ties mitä siellä kolmen päivän ajan. Tänään mennessäni luennolle huomasin paikan olevan taas auki. Saa nähdä onko ruuan ja hygienian taso kohentunut tämän "torakkaskandaalin" jälkeen. Mulla ei ole ollut valittamista kanttiinin ruokien suhteen siinä mielessä, ettei mun kohdalle ole sattunut mitään kovin ällöä. Kerran keitossa oli kuollut kärpänen, mutta huomasin sen vasta aivan syömisen loppuvaiheessa eikä mulle tullut mitään oireita. Olen nimittäin kuullut, että tosi monille on tullut vatsavaivoja kanttiinissa syömisen jälkeen. Täällä kampuksella on myös muita ravintoloita esim AAB-rakennuksessa ja Bistro Bon, joista saa tasokasta ruokaa, mutta ne ovat sitten hieman kalliimpia kanttiiniin verrattuna, koska niiden hinnoista ei saa opiskelija-alennuksia.
 
Viimeinen ateria kanttiinissa ennen sen hetkellistä sulkemista eli possua hongkongilaisittain, papuja ja riisiä. So good!!
 
Beef curry. Superhyvää ja -tulista!! (AAB-rakennuksen ravintolasta)
 
Huomenna mulla on taas vapaapäivä enkä ole vielä aivan täysin varma mitä tekisin. Täytyy vähän katsoa koulujuttuja aamulla, mutta iltapäivällä voisin koittaa käydä tsekkaamassa pari paikkaa pois mun Excel-taulukosta, jossa on nämä Hong Kongin nähtävyydet, joissa haluaisin vielä käydä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti